*

SeijaKastari-Johansson

Ajatuksia kasvatuksesta...

Video opettajan ja oppilaiden välien riistäytymisestä on herättänyt keskustelua myös kasvatuksesta. Kasvatus on erittäin monisävytteistä ja vaativaa nyt kun ruumiillinen kuritus on kielletty, mutta nähdäänkö sitä. Ruumiillisen rangaistuksen kieltämisen jälkeen on pitänyt löytää uusia tapoja, mutta missä niistä saa tietoa, kun nuorista tulee vanhempia? Kaikilla ei myöskään ole omia vanhempia kokemuksineen lähellä, joten kovin yksin monet jäävät. Puhutaan vanhempien kasvatusvastuusta, jota toki kasvatus on, mutta samalla tavalla kuin ennen se ei enää toimi. Menneinä vuosina vanhempien saadessa tietää huonosta käyttäytymisestä kodin ulkopuolella, saattoi saada ”koivuniemen herrasta”. Omassa lapsuudenkodissani tuo koivuniemen herra oli keittiön oven yläpuolella muistuttamassa, kenellä on valta… aikaisemmin kasvatettiin siis pelolla. Entä nyt, kun tuota pelkoa ei enää ole? Olen itse miettinyt asiaa paljon, sillä kuulen tuon tuosta kuinka päivähoidossakin pienen lapsen vanhemmalle saatetaan kertoa iltapäivällä, että Tänään oli huono päivä! Siis mikä päivä? Muuten hyvä juttu, mutta pieni lapsi elää täysin siinä hetkessä, eikä hänellä ole tilanteesta sellaista kokonaiskuvaa/muistikuvaa enää kotona, josta vanhempi sitten muistuttaa. On tullut tunne, että alan ammattilaiset eivät osaa ratkaista, miten alle kouluikäisille laitetaan rajat. Vaikka vanhemmilla on viimekäden kasvatusvastuu, niin samalla koko yhteiskunta kasvattaa…siis me jokainen. Lapsi näkee myös aikuisten käyttäytymisen…jos aikuiset eivät tervehdi, niin miten lapsi sen oppisi. Pienen lapsen kehitysvaiheet muuttuvat kovin nopeasti ensimmäisinä vuosina, josta syystä nuorten vanhempien on todella vaikeaa ymmärtää, mistä oikein on kysymys. Vanhemmat tarvitsevat oikeanlaista tukea, ei niinkään ohjeita siitä, miten kasvattaa, vaan ymmärrystä lapsen kehityksestä, mistä on kysymys ja mihin lapsi käyttäytymisellään pyrkii. Valitettavasti olen kuullut monelta nuorelta päivähoitoalan/kasvatusalan ammattilaiselta, että ”ns perhetyö” ei kuulu heille. No, jos ei kuulu, niin kuka ja missä on se muu taho, jolla on jokapäiväinen suhde lapseen ja vanhempiin samanaikaisesti? Pitääkö odottaa, että tarvitaan sosiaalityöntekijä paikalle? Tähän asenteeseen ja osaamiseen tarvitaan mielestäni muutosta. Vanhemmat tarvitsevat ymmärrystä lapsen kehityksestä,jolla voidaan vahvistaa vanhemmuutta ja jonka jakamista tulisi vahvistaa päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat